Meillä kaikilla on juuret

Navigoi: Edellinen ajanjakso - Seuraava ajanjakso - Historian pääsivu

Keskiaika

Uukuniemi asutetaan

Rautakauden lopulla (n. 1300-luku) pysyvä asutus oli levinnyt Karjalan eteläisiin osiin ja Laatokan rannikolle ns. Laatokan Karjalaan. Pohjoisempana jatkettiin kaskiviljelyä ja eränkäyntiä. Vähitellen Uukuniemellekin asettui väkeä pysyvämmin. Uukuniemen alue kuului tällöin Kurkijoen pogostaan. Kurkijoen pogosta kuului Käkisalmen lääniin, johon kuuluivat Etu-Karjala (Sakkolan, Raudun ja Räisälän pogostat, Käkisalmen kaupunki, Suvannon Taipaleen kauppapaikka) ja Taka-Karjala (Kurkijoen, Sortavalan, Ilomantsin ja Salmin pogostat).

Etu-Karjalan verotusyksikkönä oli obsa, yhden miehen yhden hevosen avulla viljelemä maa-ala. Taka-Karjalaa verotettiin jousien eli täysikasvuisten miesten määrän mukaan, sillä Taka-Karjalassa elettiin keskiajan lopulla edelleen kaskiviljely- ja erätaloudessa.

Karjala 1500-luvulla *). Viipurin (13) ja Korelan (Käkisalmi, 6) kaupunkien kohdalla punaiset neliöt. Kuvan numeroidut pogostat:

  1. Ilomantsi
  2. Suojärvi
  3. Salmi
  4. Sortavala
  5. Kurkijoki
  6. Räisälä
  7. Sakkola
  8. Rautu
  9. Kivennapa
  10. Uusikirkko
  11. Muolaa
  12. Jääski
  13. Viipurin pitäjä
  14. Säkkijärvi
  15. Virolahti
  16. Vehkalahti
  17. Lappee
  18. Taipalsaari
  19. Ruokolahti

Keskiajalla Suomeen rakennettiin useita linnoja, mm. Turun linna ja Olavinlinna. Suomessa oli kuusi kaupunkia: Turku, Viipuri, Porvoo, Ulvila, Rauma ja Naantali. Viipuri oli merkittävä hansakaupunki ja siellä asui paljon saksalaisia hansakauppiaita.

Venäjän puolelle perustettiin puolestaan luostareita: esimerkiksi Valamon, Konevitsan, Solovetskin ja Syvärin luostarit ovat keskiajalta. Suurten sotien suhteen 1400-luku oli rauhallista. Vuonna 1478 Novgorod joutui Moskovan suuriruhtinaskunnan alaiseksi. Moskovaa hallitsi Iivana III, joka halusi itselleen Suomenlahden ja Nevan alueen herruuden.

Uusi aika

Taistelut jatkuvat

Heti Pähkinäsaaren rauhasta lähtien rajaloukkaukset Suomen (Ruotsin) ensimmäisellä itärajalla olivat tavallisia. Suomalainen asutus ja eränkäynti levisi yhä syvemmälle Novgorodin puolelle. Karjalaisuus hajosi kahtia. Ruotsin puolelle jääneet karjalaiset kokivat itsensä suomalaisiksi ja puhtaan luterilaisuuden puolustajiksi. Venäjän puolelle jääneitä karjalaisia alettiin pitää "ryssinä".

Venäjän puolen karjalaiset vaativat Venäjältä toimia omien eränkäyntioikeuksiensa puolesta. Rajankäynti lykkääntyi monta kertaa ja kun sitä yritettiin, Ruotsi ja Venäjä olivat umpikujassa. Kumpikaan ei suostunut antamaan periksi. Vuodesta 1495 maat olivat sodassa keskenään. Vuoden 1500 verokirjassa mainitaan, että Olavinlinna tukikohtanaan savolaisjoukot olisivat polttaneet Ilmeen, Yliänkilän ja Koitsanlahden kylät sekä ryöstäneet Kummun ja Saaren kylät surmaten samalla kylien naiset ja lapset.

Karjalaisten päävoimat keskittyivät Viipurin valtaamiseen, mikä altisti vartioimattomat syrjäisemmät seudut hyökkäyksille. Viipurin valtausyritys päättyi Viipurin pamaukseen ja venäläisten tappioon. Vuonna 1497 solmittiin jälleen välirauha, mikä ei muuttanut rajoja. Rajakahakat jatkuivat taas pian rauhanteon jälkeen. 1540-luvulla hävitysretket, joita tehtiin molemmilta puolilta rajaa, kärjistyivät jälleen laajemmaksi sodaksi. Uukuniemellä ja sen lähiseuduillakin koettiin monenlaista hävitystä:

Vuonna 1583 tehtiin välirauha, joka vahvistettiin Täyssinässä 1595. Raja jäi edelleen Uukuniemen länsipuolelle, kun ruotsalaiset luovuttivat Käkisalmen venäläisille 1597. Pitkän vihan aika (1570-1595) päättyi. Pitkän sodan aikana Uukuniemeltä, kuten muualtakin Käkisalmen läänistä, muutti runsaasti väkeä syvemmälle Venäjälle. Käkisalmen miehityksen päätyttyä lääniin tuli runsaasti paluumuuttajia.

Tsaari tuki Käkisalmen läänin jälleenrakennusta. Hengellinen hallinto organisoitiin uudelleen. Käkisalmen ja Pähkinälinnan piispan virka perustettiin ja piispaksi nimitettiin Silvester. Hän jakoi Taka-Karjalan seurakunnat kappeleihin, joihin tuli omat kirkot ja papit. Tässä yhteydessä Uukuniemi itsenäistyi omaksi (ortodoksiseksi) kirkkopitäjäkseen. Pian karjalaiset olivat jälleen kaupanteossa, vilkas kaupankäynti kun on yksi karjalaisen elämäntavan peruselementeistä.

Taistelu Käkisalmen läänin herruudesta, Ristlahden taistelu ja Uukuniemen tyhjeneminen

1600-luvun alussa Ruotsin ja Venäjän välit kiristyivät jälleen. Ruotsin sotapäällikkö Jaakko Pontuksenpoika de la Gardie joukkoineen avusti Venäjää taistelussa Puolaa vastaan, mutta epäonnistui. Palkkioksi luvattu Käkisalmen lääni oli kuitenkin luovutettava Ruotsille, ja koska Käkisalmen karjalaiset ryhtyivät vastarintaan, Käkisalmen omistuksesta syttyi jälleen sota 1610.

Gardie valloitti Käkisalmen linnan maaliskuussa 1611. Huhtikuussa 1612 Gardien joukot valtasivat myös Pähkinälinnan. Näin Käkisalmen läänin eteläosa oli ruotsalaisten vallassa ja verotuksen piirissä. Jaakko de la Gardie pyrki valloittamaan alueita edelleen pohjoisempaa. Koska Venäjä oli sekasorrossa, vastarintaa tekivät vain karjalaiset ja venäläiset sissijoukot. Vuonna 1614 sissien tukikohtana toimi Sortavala.

Kasakkajoukko apunaan sissit mm. saivat 17 vankia iskemällä Hannu Pryssin johtamaan humaltuneeseen suomalaisjoukkoon Kesälahdella. Sisseillä oli pieni linnake tukikohtanaan Uukuniemen Ännikänniemessä.

Sissipäällikkö Maksima Räsänen valmisteli hyökkäystä Savoon keväällä 1614. Hannu Munck lähti sissejä vastaan ja nämä vetäytyivät Uukuniemen Ristlahteen. Heinäkuun lopulla siellä alkoivat taistelut. Munckin voitettua sissit rannalla nämä vetäytyivät lotjiinsa. Kolme lotjaa upposi liiasta painosta. Sissit hyökkäsivät jälleen maihin, kun huomasivat, ettei Munckin joukoilla ollut ylivoimaa. Hannu Munck haavoittui, mutta Ruotsin joukot lopulta voittivat taistelun. Karjalais-venäläinen joukko kärsi raskaan tappion ja perääntyi Aunukseen.

Ristlahden taistelun muistomerkki

Ristlahden taistelun muistomerkki Uukuniemen kirkkomäellä

Ristlahdessa käyty kamppailu ratkaisi Käkisalmen läänin jäämisen Ruotsille, vaikka Munckin joukot jatkoivatkin taistelua syvemmällä Karjalassa. Aunuksen valloitus epäonnistui ja sissien vastaiskussa Laatokan rannikkoa hävitettiin. Sitten taistelut päättyivät yksittäisiä ryöstöretkiä lukuunottamatta. Rauhanneuvottelut voitiin jälleen aloittaa ja ne johtivat Stolbovan rauhansopimukseen 1617. Uusi raja siirtyi reilusti Uukuniemen itäpuolelle ja liitti alueen näin "länteen".

Uukuniemellä pitkä miehitys ja sen jälkeen Käkisalmen läänin joutuminen Ruotsin vallan alle merkitsi ensin miehitysväen mielivaltaa alueen asukkaita kohtaan ja lopulta ortodoksiväestön asteittaista pakenemista Venäjälle, Tverin Karjalaan. Esimerkiksi Uukuniemen karjalaiset Jaakko Runoinen ja Dementi Miinanpoika valittivat 1614, että miehittäjän Hannu Pryss oli syyttänyt heitä aiheetta sissien opastamisesta hyökkäyksessä ja heidät oli tuomittu suuriin sakkoihin. Tämä tuomio kumottiin 1618.

Vuonna 1618 Käkisalmen lääni läänitettiin Jaakko de la Gardielle ja se jäi kruunun voittomaan asemaan. Alue ei nauttinut samoja oikeuksia kuin valtakunnan muut läänit, vaan sitä pidettiin sotilashallinnon alaisena. Suurvallaksi kasvanut Ruotsi ja tappioita kokenut Venäjä jäivät jännitteiseen tilanteeseen. Viimeiset uukuniemeläisortodoksit jättivät Uukuniemen luultavasti ruptuurisodan (1656-1658) yhteydessä nopealla joukkopaolla. Ruptuurisodaksi kutsutaan ajanjaksoa, jolloin Venäjä pyrki valtaamaan Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan takaisin, kun Ruotsin Kaarle X Kustaan huomio oli hyökkäyksessä Puolaan. Koska Ruotsilla oli sotatoimia Puolassa, venäläisiä vastassa olivat vain suomalaiset. Luterilaiset pakenivat vallatuilta alueilta länteen ja ortodoksit itään. Kun sota lopulta loppui, väestö oli monilla paikkakunnilla vaihtunut mutta rajat jäivät ennalleen. Pian Uukuniemellekin asettui luterilaista väestöä lännestä.

Ortodoksiasutuksesta luterilaiseen asutukseen

Veijo Saloheimo on tutkinut, mikä on suurin mahdollinen taloluku, joka määrätyllä alueella voi olla ottaen huomioon alueen taloudellis-tekniset ja poliittiset olosuhteet. Tutkimuksessa Laatokan Karjalan asutuksesta 1500-1700-luvuilla ilmeni, että valtakunnanrajan läheisyys ja verorasitus ovat tekijät, jotka säätelevät asutuksen määrää alueella. Saloheimon (1977) taulukossa esitetään paitsi asutuksen kasvu Uukuniemellä, myös ortodoksiväestön ja luterilaisen väestön suhteen muuttuminen tarkasteltavana ajanjaksona.

Käkisalmen lääni 1600-luvulla *)

*) Katajala & Tsernjakova 1998, teoksessa Karjala - historia, kansa, kulttuuri.

Navigoi: Edellinen ajanjakso - Seuraava ajanjakso - Historian pääsivu